Jarkko Ruutu: Toni Porkka on ämmä
keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2005Jarkko Ruutu lisää hiiliä HIFK:n ja Lukon väliseen pudotuspelisarjaan leimaamalla Lukon Toni Porkan uusimman Urheilulehden haastattelussa ?ämmäksi?.
Ruutu on tuohtunut Porkan käyttäytymisestä viime perjantaina Raumalla pelatussa Lukon ja HIFK:n välisessä toisessa pudotuspeliottelussa, jossa Ruutu taklasi Porkkaa, ja sai tempustaan kahden ottelun pelikiellon.
"Oli aika ämmämäinen juttu jäädä makaamaan ja odottaa tuomio, ja nousta sen jälkeen ja jatkaa pelaamista", Ruutu sanoo.
"Porkka haluaa omien sanojensa mukaan tulla muistetuksi kovana, reiluna ja rehtinä pelaajana? Eikö hän muka rikkonut jääkiekkoilun etiikkaa jäämällä makaamaan ja odottamaan tuomiota? Kunnioittiko Porkka vastustajiaan ja peliä? Voi helvetti", Ruutu sivaltelee.
Ruutu pitää myös liigan kurinpitäjän Jarmo Mukkosen käyttäytymistä Porkka-episodin aikana "amatöörimäisenä". Ruutua kaivelee erityisesti väitteet siitä, ettei ottelun päätuomari Hannu Henriksson olisi nähnyt tapausta. Henriksson ei alun perin antanut tapauksesta Ruudulle jäähyä, mutta muutti mielensä linjamiehen kehotuksesta.
"Liigan mukaan Henriksson ei nähnyt tilannetta. Se on ihan puppua. Hän oli vieressä, mikä näkyy siltä videolta, joka HIFK:lla on. Mitä helvetin selittelyä tämä nyt taas on?", Ruutu ihmettelee.
Ruutu ihmettelee myös Muukkosen perusteluita, ettei Porkka ollut valmistautunut taklaukseen.
"Kyllä minä voin antaa tiedotteen joka kerta etukäteen, että kun kaukaloon hyppään, aion myös taklata. Kaikkia tasapuolisesti. Aina kun on pienikään mahdollisuus. Varmasti", Ruutu kuittaa.
Ruudun mukaan koko SM-liigan toiminta on muutenkin "ihan perseestä".
"Koko SM-liigan toimiston touhu on syvältä. Siellä Helkovaara, Järvelä ja Muukkonen kiertelevät vastuuta ja kukaan ei ole vastuussa mistään. Aina vaan selitellään ja siirretään vastuuta. Tulisivat perkele esiin ja olisivat kuin miehet. Mailalla voi lyödä ja vahingoittaa ja se on hyväksyttävää. Taklaukset eivät. Ihan naurettavaa touhua", Ruutu sanoo.
Ruutu katsoo joutuneensa SM-liigassa erotuomareiden silmätikuksi.
että jollette laita Ruutua kuriin, mä heitän sen ulos. Samoin teki Henriksson, mutta tällä kertaa "Sehän on selvä. Timo Favorin tuli ensimmäisessä ottelussa uhkailemaan Toni Söderholmille, Turo Järviselle. Jos nämä jätkät eivät pysty puhaltamaan, niin kertokaa se ennakkoon", Ruutu sanoo.
Ruutu pöllyttää Urheilulehden haastattelussa muitakin kiekkotahoja. Osansa saa mm. MTV3 Hockey Night naama Mika Saukkonen.
"Anu Saukkonen on kaikkien kiekkotietäjien isä. Ei ole koskaan uskaltanut soittaa suutaan minulle suoraan päin naamaa. Toivottavasti jatkossa on sen verran munaa, että uskaltaa tehdä sen. Niin ja terkkuja vaan, että ihan turha tulla nuolemaan jatkossa ja koettaa kysellä tonttia vanhemmiltani niin kuin teit viime kesänä?, Ruutu sanoo.
Näin kirjoitti Olli-Matti Matihalti | Urheilulehti 23.03.2005